torstai 29. tammikuuta 2015

Tytöt Maltalle

Heippa! :) Olemme kaksi toisen vuoden lähihoitajaopiskelijoita Vaasan ammattiopistosta. Lähdemme Maltalle 16. maaliskuuta ja tässä hieman tietoa meistä. :)

Janika:

Olen Janika Räisänen, 19-vuotias ja kotipaikkakuntani on Vaasa. Tällä hetkellä en juurikaan harrasta mitään erityistä, mutta tykkään käydä ihan muuten vaan kävelylenkeillä, katsoa leffoja ja sarjoja sekä nauttia poikaystäväni ja perheeni seurasta. Olen opiskellut aikaisemmin Suupohjan ammatti-instituutissa, maatalousoppilaitoksessa eläintenhoitajaksi, mutta lopetin opintoni keväällä vuonna 2013 ja päätin hakea yhteishaussa lähihoitajaksi ja aloitin lähihoitajaopinnot syksyllä 2013. :) Tykkään tästä alasta paljon, kun saa olla ihmisten kanssa tekemisessä. Nyt mitä mä oon aina halunnut, pääsen toteuttamaan työssäoppimiseni Maltalla! Heidän hoitotyö sekä kulttuuri kiinnostavat mua tosi paljon ja tässä sitä sitten odotellaan lähtöä. :)




Milla: 

Olen Milla Heino 17 vuotta, mutta Maltalle lähdettyäni olen jo 18 vuotias ja kotoisin Vaasasta. Asun vielä kotona perheeni kanssa. Vapaa-ajallani tykkään katsella elokuvia, leipoa ja viettää aikaa kavereideni kanssa. Olen matkustellut pienestä asti paljon ja olin heti kiinnostunut työharjoittelusta ulkomailla. Matkalta odotan tutustuvani kulttuuriin, sekä maan tapaan työskennellä hoitotyötä.




- Janika ja Milla, Vao

tiistai 27. tammikuuta 2015

Sloveniaan lähtijöitä

Moikka! Meitä on kaksi Sloveniaan lähtijää Vaasan ammattiopistosta. Opiskelemme molemmat parturi-kampaajiksi ja olemme 3. vuoden opiskelijoita. Lähdemme maaliskuun 16. päivä. Tässä muutama sananen meistä:


Kiira

Olen Kiira Pöytälaakso, 22 vuotta. Olen kotoisin Nurmosta mutta asun tällä hetkellä poikaystävän ja kissan kanssa Vaasassa. Olen aikaisemmin kouluttautunut kosmetologiksi ja valmistuin keväällä 2012. Päätin sitten jatkaa vielä opintojani ja laajentaa osaamistani. Pääsin  suoraan parturi-kampaaja- puolelle syksyllä 2012. Vapaa-ajallani lenkkeilen, maalaan ja katselen elokuva ja dokumentteja. Olen pienestä pitäen matkustellut paljon muun perheen kanssa ja siinä on kielitaitoa karttunut. Olen kiinnostunut eri kulttuureista ja nämä ovatkin syitä miksi haluan lähteä vaihtoon. Minua kiinnostaa myös miten alani ammattilaiset työskentelevät ulkomailla.





Emilia 

Minä olen Emilia Leskinen 19 vuotta. Harrastan kuntosalilla käymistä ja minulla on myös kaksi koiraa, joiden kanssa vietän myös paljon aikaa vapaa-aikanani. Lähden vaihtoon ulkomaille sen takia koska olen aina pitänyt matkustelusta ja minua on myös aina kiinnostanut uudet kulttuurit.Haluan myös nähdä tulevan ammattini vuoksi miten ulkomailla toimitaan. 






keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Sloveniaan lähtijöitä täällä

Moi.


Täällä kirjottaa kaksi kosmetologiksi toisella vuodella opiskelevaa tyttöä Saimaan ammattiopisto Samposta. Ollaan siis lähdössä Sloveniaan, Ljubljanaan 25. huhtikuuta. Takaisin olisi tarkoitus palata 23. toukokuuta.


Esittelemme ensin vähän itseämme:


Henna


Olen Henna Marttila, maaliskuussa 18-vuotias tyttö Imatralta. Harrastan ratsastusta ja opiskelen vapaa-ajalla myös espanjaa. Matkustelusta tykkään tosi paljon, ja se onkin yksi syy, jonka takia olen vaihtoon lähdössä. Haluan myös nähdä uusia paikkoja ja ihmisiä, ja sen, onko kauneudenhoitoalalla työskentely Sloveniassa erilaista kuin täällä Suomessa. Lähden vaihtoon siis Lindan kanssa, vähän alkaa jo jännittämään, kun vaihtoon ei montaa kuukautta enää ole aikaa, mutta uskon, että siitä tulee varmasti hieno ja mieleenpainuva matka!


Olen Linda, vielä 17 vuotias tyttö Joutsenosta, Lappeenrannasta. Harrastan ratsastusta ja tanssia ja ulkoilen paljon vapaa- ajallani. Pidän paljon matkustelusta ja erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin tutustumisesta, sekä vieraalla kielellä puhumisesta. Juuri siksi varmaan halusinkin lähteä vaihtoon, että näkee miten asioihin suhtaudutaan jossain toisessa maassa,  haluan kehittää myös omia kauneudenhoitoalalla saamiani oppeja myös englannin kielellä. Matka alkaa kohta jo häämöttää ja odotankin innolla mitä tuleman pitää.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Viikko ennen harjoittelua Virossa

Tere!

Tässä me viimeisen vuoden lähihoitajaopiskelijat kuntoutuksen koulutusohjelmasta aloittelemassa vaihtoblogia. Alkaa pikkuhiljaa jännitämään. Lähtöönhän on enää alle kaksi viikkoa. Paljon on asioita hoidettu ja suunniteltu, mutta paljon on vielä tekemättä.

Kohdemaamme on siis niinkin kaukainen paikka, kuin Viro. Harjoittelupaikkanamme toimii Viimsi-spa. Vielä ei ole tietoa, mitä sielä teemme, mutta toivottavasti pääsemme tekemään paljon erilaisia hoitoja ja muita käytännön juttuja.

                                                        Veera Vuorenmaa, 18, Seinäjoki
                                                           Maija Valli, 18, Kurikka


Tervetuloa seuraamaan matkaamme Viroon! Terveisin Maija Valli ja Veera Vuorenmaa.