maanantai 23. helmikuuta 2015

Ensimmäinen työviikko

Heippa! Meillä tosiaan alkoi työt tasan viikko sitten ja tultiin nyt kertomaan millainen paikka se on ja millaista työtä siellä teemme.

Paikan nimi on siis Rehab Care Centre, joka on yleinen voittoa tavoittelematon organisaatio Irlannissa. Asiakkaita ovat eri-ikäiset ja erikuntoiset jonkinlaisen vamman omaavat henkilöt.  Bussi tuo osan aamulla paikan päälle noin klo 8.30 ja osa tulee omin neuvoin. Jokaiselle asiakkaalle tehdään oma PCP eli ns kuntoutussuunnitelma, jonka pohjalta tehdään päiväjärjestys, johon sisällytetään henkilölle sopivat ohjelmat. 



























Eri ohjelmia ovat mm. uinti, keilaus, käsityöt ja askartelu, kuntosali, kaupassa käynti sekä kokkaus. Lisäksi heille opetetaan paljon terveystietoa "Operation Transformation" -nimissä. 
Täällä on todella kuntouttava työote ja rento työkulttuuri, sillä muutama työntekijä saattaa vain lähteä yli kymmenen asiakkaan kanssa läheiseen ostoskeskukseen kahville. He saavat itse päättää mitä ostavat ja käyttää rahansa siihen omatoimisesti. Sen jälkeen muutamat hajaantuvat ostoksille ja palaavat itsekseen takaisin. Eräs poika tokaisi tuodessaan näytille ostamiaan uusia punaisia lenkkareita näyttävänsä nyt Bruno Marsilta! Meistä se oli kovin suloista. :)



Paikassa ei ole hoitotyötä, vaan suunnittelua ja toiminnan ohjausta ja avustamista. Osa on enemmän itsenäisiä, toiset vähemmän. Paikan työilmapiiri on aivan ihana. Se eroaa todella paljon suomalaisesta työkulttuurista. Työpaikalla jokainen on aidosti sitoutunut ja intohimoinen työstään. Kenestäkään ei puhuta ilkeään sävyyn ja myös meidät on otettu sydämellisesti vastaan. Täällä ei ole tosin hygienia yhtä kehittynyt kuin Suomessa ja puhelimia käytetään kun siltä tuntuu. 

Meistä paikka on ollut aivan ihana. Tähän asti työ on ollut silmiä avaava kuntoutuksen suhteen ja olemme oppineet täällä paljon. 

ps. Täällä on ihania kissoja!!



Terveisin Mia & Jenna

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Töitä ja vapaa-aikaa/ Veera ja Maija

Tässä sitä taas kirjoitetaan,viime kerrasta onkin jo hetken aikaa. Harjoittelusta on jo pian puolet mennyt! Aika menee niiiiiiiin hitaasti, mutta silti niin nopeasti. Kuten jo aijemmin kerroimme, pääsimme fysioterapeuttien mukaan viimeviikon maanantaista eteenpäin. Harmillisesti heillä on vähän töitä, joten eihän niitä sitten meillekkään ole. Kun fysioterapeuteilla ei ole asiakkaita, menemme auttamaan sairaanhoitajaa hoidoissa, joista jo aijemmin olemme kertoneet.

Fysioterapeutin aamu alkaa aamujumpalla n.20min jonka jälkeen vesijumppaa n.30min. Näiden jälkeen tulee asiakkaita heidän vastaanotolleen. Tähän mennessä asiakkaita on ollut 1-4 päivässä.. Olemme olleet seuraamassa asiakastapaamisia, joita on oikein mielenkiintoista katsoa! Kokeilimme tehdä toisillemme kinesioteippausta fysioterapeutin ohjauksella.
Olemme saaneet pitää jo yhden vesijumpan. Emme olleet aikaisemmin pitäneet vesijumppaa, joten meitä jännitti aika kovaa. Ei jumppa aivan nappiin mennyt, mutta kuitenkin kehuja saimme. Fysioterapeutti jopa ehdotti jos pitäisimme joka toinen päivä aamujumpan ja joka toinen vesijumpan. Emme ole ehtineet pitää enempää jumppia, kuin tuon yhden vesijumpan, sillä tämä viikko on mennyt flunssan kourissa. Satuimme molemmat tulemaan yhtä aikaa kipeäksi.

Vapaa-ajalle olemme keksineet monenlaista tekemistä. Ollaan käyty terveydenhoitomuseossa, teletornissa, Tartossa yhden yön reissulla ja kierrelleet ympäri kaupunkia kävellen.
Mentiin Tartoon bussilla, minne edestakainen matka maksoi 12e/hlö. Ei paha hinta, kun matka kesti kuitenkin 2,5h.
''Lievää'' skolioosia havaittavissa. Tämä ja kolme ao. kuvaa terveydenhoitomuseosta.

Vitamiinia!
Houkuttelevan näköinen hammaslääkärin vastaanottotuoli!
Mukava ja ergonominen jumppapallopenkki! Tällaisia pitäisi kouluunki saada
Tarton reissulla käytiin tutkimassa tiedekeskus AHHAA. Se oli melko samantapainen, kuin Heureka.
Dinosaurusnäyttely.

Lisää tällaisia hyviä penkkejä! Loistava idea.
Yönäkymä Tallinnan keskustaan 170 m korkeasta Teletornista. 


Terveisin Veera Vuorenmaa ja Maija Valli
Viimsi SPA, Tallinn




















sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Eka viikonloppu Irlannissa

Greetings from Clonmel!

Dublin koneesta

21 tunnin matkustuksen jälkeen pääsimme väsyneinä perille Clonmeliin. Ihana guesthousen omistajaisäntä haki meidät ostoskeskukselta, johon bussi meidät jätti. Kämppämme on keskellä keskustaa ja lähellä kaikkea. Isäntä esitteli meille huoneemme, joka osoittautui paljon paremmaksi
kuin odotimme. Huone on iso ja todella viihtyisä.


Eilen lauantaina lähdimme seikkailemaan kylän keskustaan. Löysimmekin jo parhaat shoppailu- ja ruokapaikat. Käytiin etsimässä työpaikka, joka löytyi 10 minuutin kävelymatkan päästä asunnostamme. Paikka näytti ulkoapäin pieneltä ja kodikkaalta.


Näkymät huoneesta
                          

Tänään kävimme kylän ainoassa ostoskeskuksessa, joka olikin kierretty aika nopeaa läpi. Söimme hyvät wrapit Rockin' Joe's Dinerissä.
                     

Clonmel vaikuttaa tosi ihanalta paikalta ja ollaan viihdytty hyvin! Sää täällä on aika lämmin, ihmiset kulkee hupparit päällä ulkona. Irlantilaista sadetta ei olla vielä nähty. Paikka on vehreä ja kylää ympäröi korkeat vuoret. Jännitämme huomenna alkavia töitä.


Terveisin Jenna & Mia-Maria

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Lähihoitajat Irlantiin

Heippa! :) Me ollaan kaksi toisen vuoden lähihoitajaopiskelijaa Koulutuskeskus Sedusta Seinäjoelta. Kohdemaanamme toimii Irlanti ja siellä paikka nimeltä Clonmel, joka löytyy Dublinista 170km etelään päin. Meillä on oikein kodikas, perinteinen Irlantilainen huone vierastalosta läheltä Clonmellin keskustaa! Huomenna illalla siis starttaa juna Seinäjoen rautatieasemalta kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Perjantain puolella noin kello 11 saavumme sitten Dubliniin. Työt meillä alkaa maanantaina.

Tässä tietoa meistä: 

Mun nimi on siis Mia-Maria Haapasaari ja olen 17-vuotias tyttö kotoisin Nurmosta Seinäjoelta. Vapaa-ajalla pidän lapsille kerhoa ja vietän aikaa ystävien ja poikaystäväni kanssa. :) Lisäksi Netflix on yksi rakkaimmista tekemisistä ;). Olen tosi innoissani tästä reissusta! Vielä ei jännitä, vaikka huomen illalla pitäisi jo lähteä. On älyttömän kivaa päästä tutustaan toisen maan kulttuuriin ja tekemään samalla ihmisläheistä työtä. Uskon, että seuraavat kuusi viikkoa tulen muistamaan aina!


Mä oon Jenna Finni ja olen myös 17-vuotias. Asun Seinäjoen Törnävällä omassa kämpässä. Harrastan vapaa-ajalla lenkkeilyä ja vietän paljon aikaa ystävieni kanssa. Jännitys ei ole vielä löytäny munkaan luokse, puolet tavaroistakin on vielä pakkaamatta! Ootan innolla lähtöä, sillä työ ulkomailla on varmasti paljon erilaisempaa kuin täälä ja ihmiset Irlannissa kuulosti ihanilta, kun soitimme sinne!


Seuraavan kerran kuulumiset tuleekin jo Irlannin puolelta!

Terveisin
Jenna & Mia-Maria

perjantai 6. helmikuuta 2015

Viikkoja 1/6 done! / Veera ja Maija

Ensimmäinen viikko Viimsin kylpylässä lusittuna! Hoitoja on tehty, mutta olemme myös itse niitä saaneet kiitettävästi kokeilla. Olemme saaneet antaa asiakkaille itsenäisesti mm. suolahuonehoitoa, SAD valoterapiaa ja paikallista Bioptron valohoitoa, medyJet vesisänkyhierontaa ja inhalaatiohoitoa. Osastossa on saatavilla myös ultraääni-, laser-, sähkö-, magneetti- ja paikallista kylmähoitoa. Näihin tarvitaan erityisosaamista, joten emme saa niitä antaa.
 Olemme itse saaneet kokeilla medyJettiä, SAD valoterapiaa, laser- ja bioptron valohoitoa, sekä muilta osastoilta hierontatuolia, parafiinihansikkaita, hierontatuolia, kalajalkahoitoa, yrttiporekylpyä ja vesi-imuhierontaa. 
                                               Veera kokeilemassa medyJet vesisänkyhierontaa.
  
SAD valoterapia
 Vesi-imuhierontaa.
 Kalajalkahoitoa


Kylpylässä oli tällä viikolla kovin vähä asiakkaita. Tekemisen puutteessa leikkelimme hoitopöytien suojia varastoon.

 SPA hieman kauempaa, ympäristö kauniissa lumivaipassaan..

 Kylpylän aula.

Jo monena iltana asuntomme ikkunasta on näkynyt ilotulitteiden pauketta.


Saamme käyttää vapaa-aikanamme ilmaiseksi kylpylän kuntosalia sekä sauna- ja allasosastoa. Arvatenkin olemme käyneet nämä jo kertaalleen testaamassa!

Viimsi SPA:ssa suuri osa asiakkaista on suomalaisia, kielimuuria ei siis juurikaan pääse syntymään. Lähes kaikki työntekijätkin osaavat ymmärrettävää suomea.

Ensi viikolla pääsemme fysioterapeutin mukaan seuraamaan mm. jumppia ja asiakastapaamisia. Saatamme myös itse päästä pitämään jonkin pienen jumpan! 


Ensi viikkoa innostuneena odotellessa!

Terveisin Veera Vuorenmaa ja Maija Valli
Viimsi SPA Tallinn

maanantai 2. helmikuuta 2015

Ensimmäiset päivät Virossa./ Veera ja Maija

Laivamme ja reissumme lähti käyntiin Helsingin satamasta lauantai aamupäivänä 31.1. Laivamatka oli alkuun myrskyisä, huojui ja keinutti kamalasti. Piti pitää katse horisontissa, jotta ei tullut huonoa oloa.
Suhteiden kautta saimme suomalaisen pariskunnan kesäasunnon vuokrattavaksi. Asunto osoittautui hyväksi ja toimivaksi. Korkea huonekorkeus ja poreamme on kivaa plussaa!





.




Tulopäivänä haimme R-kioskilta kortin, jolla saa matkustaa rajattomasti busseilla ja raitiovaunuilla. Kortti maksoi 23e, ei siis paha hinta!
Käteväksi osoittautui kun haki paikallisesta puhelinliikkeestä prepaid-liittymän, jossa rajaton netti. Kortti maksoi n.3e, yhden viikon sai ilman, seuraava kuukausi maksaa 9,90e. 

Ensimmäinen harjoittelupäivä.
Sovimme sähköpostilla yhteyshenkilömme kanssa saapuvamme paikalle klo. 12. Jännitys alkoi kasvamaan kun istahdimme bussin penkeille. Bussimatka harjoittelupaikalle kestää n.puoli tuntia.
Tapasimme yhteyshenkilömme Kain, hän on paikan johtaja. Kai kertoi hieman paikasta ja kyseli lähihoitajan ammatista ja opiskelusta. Virossa ei kuulemma ole ollenkaan suomessa olevan lähihoitajan kaltaista ammattia.
 Meille annettiin työvaatteet ja näytettiin pukukaappien paikka. Kai kertoi jotakin tulevasta työstämme kylpylässä. Tulemme auttamaan hoitajaa erilaisissa suola-, sähkö-, lämpö-, kylmä-, valo- ja vesihoidoissa. Pääsemme fysioterapeuttien mukaan seuraamaan heidän ohjaamiaan jumppia ja mahdollisesti myös itse pitämään jumppaa ja vesijumppaa.
 Hierojaopiskelija tarvitsi hierottavaa, kun kokenut hieroja opasti häntä. Meiltä tultiin kysymään haluaisiko toinen meistä harjoittelijan hierottavaksi. Kristillisellä tasajaolla päätimme, että Maija menee hierottavaksi. Sillä välin Veera teki ''oikean opiskelijan'' hommia, ja leikkasi hierontapöytien suojapaperia valmiiksi..:D ..toki hän ohjasi myös asiakkaita hoitoihin ja hoidoista pois. 
 Ruoka työpaikalla oli hyvää! ja halpaa (viroksi halb(halpa)=huono). Pöytiin tarjoiltu ruoka maksoi kylpylän ravintolassa vain  2,90. 

Parimate tervitustega 
Veera Vuorenmaa ja Maija Valli 
Viimsi SPA Tallinn