Moi!
Saavuttiin sunnuntaina 4.5.2014 Ljubljanaan Munchenin kautta kello 14.00. Lennot sujuivat hyvin ja ongelmitta. Asuntomme järjestämä kuski odotteli meitä lentokentällä, joten päästiin asunnollemme helposti. Huoneisto oli positiivinen ylläri, sillä se on iso ja viihtyisä. Lisäksi se on erittäin lähellä keskustaa, kävellen noin viiden minuutin matka. Ekana päivänä kierreltiin kaupunkia hieman ympäri ja tutustuttiin keskustaan. Paikka on kaunis, vihreä, viihtyisä ja kesäinen. Kevät näyttää olevan tosi pitkällä täällä :) Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaupunki on eloisa, mutta rento. Sää on lämmin ja aurinkoinen, päivisin yli paria kymmentä astetta. Ollaan viihdytty hyvin ja varmasti kuukausi tulee menemään tosi äkkiä!
Tokana päivänä tavattiin yhteyshenkilömme englanninopettaja Sasa, jonka kanssa teimme aikataulut koko kuukaudeksi. Luvassa on paljon kaikkea hauskaa : reissuja lähikaupunkeihin sekä naapurimaihin Itävaltaan, Italiaan ja Kroatiaan! Ollaan innoissamme retkistä. Viikot vietetään salongeissa ja koululla. Sasa oli todella mukava ja kierrätti meitä koululla ja kaupungissa. Oppilaita oli paljon, melkein 400! 14-19 vuotiaat oppilaat olivat mukavan oloisia ja iloisia. Opettajatkin olivat mukavia ja toivottivat meidät tervetulleiksi. Kävimme myös kävellen paikallisessa linnassa ja molempien työpaikoissa.
Tulevana viikonloppuna suunnittelimme Venetsian reissua, jonne lähdemme kahdestaan. Sasa auttoi ystävällisesti meitä matkajärjestelyissä
Tänään olimme ensimmäistä päivää töissä. Molemmat viihtyivät hyvin vaikka salongit, joissa työskentelemme, ovat hyvin erilaisia. Even työpaikka on moderni, tyylikäs ja hintava, nimeltään Mare dresura frizure. Hänen työpäivänsä alkoi 12.00 ja loppui 18.00. Pukukoodiksi Evelle neuvottiin mustat työvaatteet. Paikan omistaja Mare on tunnettu ja arvostettu parturi-kampaaja koko Euroopassa. Ketjuun kuuluu kaksi huippuluokan salonkia Ljubljanassa, ja asiakkaat ovat Slovenian Presidentistä eurooppalaisiin supermalleihin.Toki myös tavalliset tallaajat kuuluvat asiakaskuntaan! :) Pienemmässä liikkeessä tehdään vain hiustenleikkauksia sekä föönauksia. Muotoilurautoja ei käytetä ollenkaan, mikä eroaa suomalaisesta tyylistä. Föönaukset ovat tarkkoja, jakaukset suoria sekä leikkaaminen on todella teknistä. Eve katseli työskentelyä sekä sai kuulla liikkeiden toimintatavoista. Hän teki hiustenpesuja sekä föönauksia. New Yorkilainen Bumble and Bumble - tuotesarja on käytössä molemmissa liikkeissä.
Hannan työpaikka on keskustan ulkopuolella sijaitseva Salon Tadeja, joka on perheyritys, siihen kuuluvat parturi-kampaajana työskentelevä äiti, parturi-kampaajaksi opiskeleva tytär sekä liikkeen managerina toimiva isä. 16-vuotias tytär opiskelee toista vuotta samassa koulussa jossa mekin. Hän on todella taitava ja auttaa äitiään liiketyössä koulun ohella. Liike on tunnelmaltaan kotoisa ja rento. Hanna teki ekana päivänä kaksi miestenhiusten leikkuuta sekä naisten hiusten värjäyksen. Kaikki onnistuivat hyvin, ja omistaja oli niin tyytyväinen että onnitteli kättelemällä! Tuotesarjoja on paljon, myyntituotteista tärkeimmät Joico sekä Fudge. Hanna aloitti työpäivän kävelemällä omistajan kanssa töihin kello 6.15. :D työpäivä päättyi 12.30. Liikkeessä juoksenteli vapaana kaksi koiraa, mikä oli huvittavaa sekä epätavallista Suomessa.
Postaamme kuvia liikkeistä loppuviikosta! Huomenna meillä on työpäivä ja torstaina lähdemme koko päiväksi excursiolle Bledin kaupunkiin espanjalaisten vaihto-oppilaiden kanssa.
<3:llä Eve ja Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti