Sivut

maanantai 26. toukokuuta 2014

Viimeinen viikko Gijonissa.

Heipsan!

Neljäs eli viimeinen viikko vierähti käyntiin täällä Gijonissa. Maanantaina siirryin 5v. ryhmään eli leijoniin, joka onkin päiväkodin vanhin ryhmä ja vietän ryhmässä nämä viimeiset työpäivät.
Ryhmässä aamutuokion jälkeen ryhdyimme suunnittelemaan heidän esitystään juhlaan. Tässä ryhmässä lapset tekevät paljo asioita itse esim. avustaja kattaa pöydän, vie muille ryhmälääisilleen ruoan sekä ruokailun päätteeksi lapset itse siivoavat jälkensä ja vievät likaiset lautaset pois. Tämä oli mukava huomata.

Tiistaina lasten kanssa jatkettiin esityksen  suunnittelua ja katsottiin myös video elokuvien ohjaukseen liittyen sekä mietittiin yhdessä lasten kanssa mitä kaikkea elokuvan ohjaukseen tarvitaan, jotta saadaan aikaiseksi toimiva ja onnistunut elokuva. Lapset olivat aika teräviä ja saivat nopeasti kasaan kaikki mitä elokuvan ohjaukseen tarvitaan.
Päivän päätteeksi hyvästelin kaikkien paikalla olleiden ryhmien opettajat sekä lapset ja muun henkilökunnan.

Torstaina vielä vierailimme kahden muun ystäväni kanssa paikallisessa ammattikoulussa hoitamassa kv-koordinaattorin kanssa paperiasiat ja perjantaina aamusta koitti junamatka Madridiin.

Vaihtokokemus olis mahtava, enkä sitä vaihtaisi pois! Suosittelen lähtöä siis kaikkille vaihtoa harkitseville, jos se on unelma minkä haluaa toteuttaa ja siihen tarjotaan mahdollisuus niin ottakaa se vastaan ja käyttäkää se! :)

Monta kokemusta sekä ystävää rikkaampana ja onnellisena jatkan lähihoitajan opintojani Vaasan ammattiopistossa.

Terkuin Sini Saksa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti