Puolivälissä ollaan! :)

Petran päivät.. Kolmas ja viimeinen viikko alakerrassa on ohi ja aika mennyt nopeasti. Olin jo päässyt kunnolla työhön käsiksi ja osittain jo pystyin toimimaan omatoimisesti. Hieman harmittaa, että aika oli lopulta kuitenkin niin lyhyt. Toisaalta kuitenkin  ihan kivaa, sillä huomenna alkavat työt hieman erilaisessa ympäristössä.

Päiväni kulkivat lähestulkoon samaa kaavaa ja joka päivä opin jotain uutta asukkaista ja heidän tottumuksistaan. Viime viikolla ammuttiin myös ilotulitteita.  Palvelukodissa se kuitenkin oli hieman hankalaa toteuttaa, joten kauniita ilotulitteita katsottiin television kautta (DVD) Tämä oli mielestäni hieno oivallus, sillä tällä tavoin myös asukkaat pääsivät nauttimaan, vaikka niitä ei ihan todellisuudessa päästykään katselemaan. Kaikki kuitenkin tuntuivat nauttivan ja se oli mukavaa vaihtelua arkeen. 

Viime viikolla sain myös riesakseni kovan paineen ja kivun toiseen korvaan. Kuulokin heikentyi ja olo oli ikävä. Meidän ihana ohjaaja soitti saman tien lääkäriin ja sain seuraavalle päivälle ajan paikallisesta lääkäristä. Hieman pelotti mennä täällä vastaanotolle, mutta onneksi ohjaajani lähti mukaan henkiseksi tueksi. Tulehdusta korvassa ei ollut (jes!) Lääkärissä ei siis mennyt kauaa ja ohjeeksi sain: yritä ”puhaltaa” painetta pois korvasta. Asiakaspalvelu lääkärissä oli todella ystävällistä. Jatkoin normaalisti työntekoa. Kolmas viikko oli hieman haikea alakerrassa, sillä tiesin että en tule enää seuraavalla viikolla työskentelemään siellä. En olisi uskonut, että tällä tavoin voi kiintyä joihinkin niin paljon. Tuntuu vähän kuin oltaisi kaikki yhtä suurta perhettä

Kaisan päivät…

Kiireinen työviikko takana. Paljon pääsin tekemään itsenäisesti ja olemaan mukana kahden autettavissa. Olin tällä viikolla joka päiviä eri hoitajan riesana, mutta palaute, jonka jokainen heistä antoi minulle, oli positiivista ja kannustavaa. Yläkerrassa oli eräs päivä vähän hassu ja kiireinen. Vähän väliä asukkaat soittivat kelloa ja tuntui, ettei mikään mene tänään hyvin kenelläkään. Tajusimme vuoromme lopussa, että on täysikuu mikä selittää oudot tapahtumat (tai niin ainakin uskomme). 

Viime viikolla oli Bonfire night, jonka vuoksi ammuttiin raketteja. Samalla viikolla muistettiin sodassa kuolleita. Asukkaat saivat lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja he pitivät Poppy nimistä kukkaa rintaneulana, joka muistutti kaatuneista. Musta alue (kukan keskus) merkitsee sotilasta, punainen alue merkitse verta, jonka sotilaat vuodattivat ja vihreä merkitsee maata, jossa sotilaat taistelivat. Näin eräs hoitaja kertoi minulle kun kysyin mitä tämä kukka merkitsee ja miksi niitä pidetään. (kuva poppy kukasta)

Viikko oli mukava, mutta vähän haikea, koska siirryn ensi viikolla alakertaan työskentelemään. Odotan alakertaan pääsyä, mutta tykkäsin yläkerran työntekijöistä ja siitä, että pääsi tekemään niin paljon erilaisia asioita. Alakerrassa on parempi kuntoista porukkaa, joten pääsen kehittämään enemmän englannin kieltäni ja keskustelemaan heidän kanssaan.  Innolla ja positiivisella asenteella alakertaan ensi viikolla suuntaan työskentelemään!  

Perjantaina teimme vielä aamuvuoron, jonka jälkeen taksi tulikin hakemaan meitä. Meidän viikonloppuloma Brightonissa oli siis koittanut. Fiilikset olivat hyvät, sillä sitä olimme odottaneet jo kauan. Taksi vei meidät suoraan ”hotellille” jossa kirjauduimme sisään. Suuntasimmekin saman tien katselemaan paikkoja ja kiertelimme vähän kauppoja. Vettä kuitenkin satoi perjantai- iltana sen verran, että kauaa emme kaupungilla viihtyneet vaan menimme nukkumaan ja keräilemään voimia lauantaipäivää varten, joka menikin melkein vain shoppaillessa ja maisemia katsellessa. Säät eivät ihan suosineet, mutta ei se niin paljon haitannut. Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja kaikilla tuntui olevan kauhea kiire jonnekin. Pelotti, että milloin jäämme jalkoihin :D Kiertelimme illalla etsien ravintolaa johonka uskaltaisimme mennä. Kävelimme ainakin 1-2 km keskustassa ja satamassa. Satamaan kun pääsimme, niin tuuli oli tosi kova että sateen varjot kääntyilivät vähän väliä ympäri ja ihmisillä oli hauskaa katsoa kahden blondin taisteluja sateenvarjoja vastaan, mutta kyllä itseäkin vähän nauratti loppujenlopuksi. Satama kadun käveltyämme päätimme mennä erääseen ravintolaan, joka oli lähellä ”hotelliamme”. Herkulliset ruoat, ei voi muuta sanoa! J Viikonloppu meni nopeasti ja oli ihan kiva palata takaisin tuttuun ja turvalliseen ”kotiin”.

Petra Lantta & Kaisa Sinersalmi
Englanti