Green Care Saksan Salzgitterissä
Olemme huomanneet. että Saksassa kierrätys on todella tärkeää; roskat lajitellaan aina tarkasti seka-, bio-, paperi/pahvi-, metalli- sekä muovijätteisiin erikseen. Saksassa ympäristö on todella viihtyisää. Julkinen liikenne on täällä paljon edullisempaa, kuin Suomessa joten sitä käytetään todella paljon. Busseja kulkee pienessäkin kaupungissa monta kertaa tunnin aikana. Ympäristö on todella siistiä, sillä kaupunkikuvassa ei roskia näy juuri ollenkaan ja myös tupakantumpit ovat hyvin osuneet tuhkakuppeihin. :D Nyt kerromme Green Care aiheesta omien työpaikkojemme kohdalla.
Sonjan ja Janiinan työpaikka CJD eli kehitysvammaisten asumisyksikkö:
Meidän työpaikkamme on hyvin ympäristökeskeinen. Pihalla on lämpimillä vuodenajalla kaneja häkissä, joita asukkaat hoitavat. Mutta kuvaa emme kerenneet ottamaan, koska puput olivat siirretty kylmien säiden vuoksi muualle. Kaikissa rakennuksissa; seniorikodissa ja pienissä ryhmäkodeissa on jokaisessa akvaario, joka tuo viihtyisyyttä ja jokaiselle asukkaalle annetaan mahdollisuus ruokkia ja hoitaa kaloja. Mikä on mielestämme todella hieno idea. Asukkaille järjestetään usein virikkeelistä toimintaa, kuten iltadiskoja liikuntasalissa. Asukkailla on myös mahdollisuus päästä ulos haravoimaan tai esimerkiksi laittamaan kukkapenkkejä. Piha on todella viihtyisän oloinen, varmasti erityisesti kesäisin.
Paikassamme käytetään pyyhekankaasta tehtyjä pesulappuja. Kierrätyksen kannalta ok, sekä kasvojen pyyhmiseen. mutta mielestämme esim. alapesujen tekeminen tällä ei ole kovin aseptiikkaa pitävä ja laput menevät samaan pyykkiin muiden esim, vaatteiden kanssa. Paikassamme ei vaiheta hanskoja esim. iltapesussa asukkaiden välillä, joka on aika huolestuttavaa.
Paikassa käytetään myös kankaisia pestäviä nenäliinoja, meidän mielestä vähän outoa, koska ei Suomessa juurikaan niitä enään käyteä ja onhan se aika epähygienistä. Parranajokoneet ovat myöskin joka miesasukkaan yhteisessä käytössä, tätäkin ihmettelimme, koska esim. partasienet yms voivat levitä.
Kierrätys on työpaikalla todella tärkeää, jopa kaikki asukkaat osavat lajitella jätteet hyvin.
Työpaikalla on myös hyvin ajateltu, että asukkailla on omat "keittiövuorot", jolloin he hoitavat mm. pöydän kattamisen, tiskikoneen täyttämisen ja pöytien pyyhkimisen.
Kuva on otettu ison rakennuksen olohuoneesta/ruokailutilasta. |
Työpaikallamme on kylpyhuoneessa hauska amme, jossa ihmiset käyvät suihkussa. Mielestämme tämä on todella turvallinen vaihtoehto, sillä kun portin laittaa kiinni asukas ei voi kaatua/liukastua ja hän voi hyvin istua siellä. Muutenkin vessat ovat todella tilavia, joihin mahtuu hyvin jopa pyörätuolilla. Useissa vessoissa on myös pisuaarit, hyvä kuntosia miesasukkaita varten. Todella erikoista, kun Suomessa ei semmoisia oikein ole tämän kaltaisissa paikoissa.
Susannan ja Ninan työpaikka eli vanhainkoti Irenenstift:
Työpaikallamme kestävä kehitys näkyy mm.siinä että ei käytetä kertakäyttöisiä pesulappuja, vaan asiakkaiden pesut suoritetään pyyhkeillä jotka pestään käytön jälkeen. Pesuihin ei käytetä pesuvoiteita, vaan pelkkää vettä ja normaalia suihkugeeliä. Myös energiankulutukseen on kiinnitetty huomiota lyhyillä pesuohjelmilla ja sammuttamalla valot heti kun niitä ei tarvitse.
Asukkaiden viihtyvyyteen panostetaan kasveilla ja talossa asustelee oma kissa asiakkaisen ilona. Viikoittain talolla vierailee myös koira. Mielestämme kasvit ja eläimet ovat loistojuttu, koska ne vaikuttavat ikäihmisten hyvinvointiin positiivisella tavalla ja tuovat iloa heidän arkeensa.
Asiakkailla on oma iso piha jossa he voivat kävellä ja istua turvallisesti. Pihaan on istutettu kukkia tuomaan viihtyvyyttä. Talolla kierrätetään jonkin verran, mutta mielestämme siihen voisi panostaa vieläkin paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti