Green Care aiheiset toimintatuokiot
Green care aiheinen toimintatuokio (Susanna ja Nina)
Tuokion suunnitelma:
Tarkoituksenamme on viedä pari asukasta kanssamme ulkoilemaan ja virkistymään. Kierrämme n.30 minuutin rauhallisen lenkin siten, että asiakas kävelee itse tai istuu pyörätuolissa, oman kuntonsa mukaan. Ihailemme maisemia ja nautimme raikkaasta ulkoilmasta. Tavoitteena myös saada asiakkaille joulun tunnelmaa kun ulkona näkyy paljon joulukoristeita.
Tavoitteet:
Tavoittena saada asiakkaiden mieli ja keho virkistymään. Tuoda virikkeellisyyttä ja vaihtelua arkeen.
Toteutus:
Veimme kaksi miespuolista asiakasta ulos pyörätuoleissa. Kiersimme talon isolla takapihalla rauhalliseen tahtiin. Lopuksi istuimme alas rauhoittumaan ja juttelemaan keskenämme. Asiakkaat katselivat ja kuuntelivat ohimeneviä ihmisiä ja liikennettä. Istuimme ulkona jonkin aikaa kunnes alkoi tulla sen verran vilakka, että koimme parhaaksi viedä heidät sisälle lämpimään.
Arviointi:
Tuokio meni suunnitellusti, vaikka ajattelimme että saisimme viedä useamman asukkaan ulos. Tosin näin pystyimme antamaan täyden huomiomme näille kahdelle asukkaalle. Asiakkaat tykkäsivät olla ulkona kun kysyimme heidän mielipidettään ulkoilusta. Olisi ollut tietysti mukava lähteä talon ulkopuolelle, mutta uskomme, että jo takapihalla ulkoilu sai paljon aikaan, koska käsittääksemme he eivät usein pääse ulos. Tuokio oli simppeli, mutta sitäkin tärkeämpi ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta!
Green Care aiheinen toimintatuokio (Janiina ja Sonja)
Suunnitelma: Suunnitelmana oli pitää erilaisia pallopelejä/leikkejä senioirikodin vammaisille. Aluksi pyydämme asukkaita siirtymään liikuntasaliin. Tarvitsemme erilaisia palloja; pieniä, isoja, pehmeitä ja värikkäitä. Aluksi asettaudumme piiriin ja heittelemme palloa sikin sokin ihmisiltä toiselle. Sitten vaihdamme pallon suurempaan ja potkimme/syöttelemme toisillemme samalla tavalla.
Tavoitteet: Saada mahdollisimman moni ihminen mukaan ja osallistumaan täysillä tuokioon. Sekä saada kaikille onnistumisen kokemuksia ja hyvää mieltä.
Toteutus: Siirryimme aamupalan jälkeen liikuntasaliin asukkaiden kanssa, saimme neljä asukasta mukaan. Aloitimme pallojen keräämisellä ja ensimmäiseksi heittelimme palloa toiselta toiselle. Asukkaat saivat hyvin pallon kiinni ja osasivat heittää myös hyvin. Kesken tuokion tuli muutama asukas vielä mukaan, jotka osallistuivat loppuajan täysillä. Jossakin kohtaa vaihdoimme pallon potkutteluun. Sitä teimme pienen hetken. Lopuksi siivosimme pallot yhdessä asukkaiden kanssa takaisin korin ja lähdimme yhteiseen oleskelutilaan.
Arviointi: Tuokio onnistui hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Vaikka kielimuuri oli suuri, saimme hyvin neuvottua asukkaita ja näyttämään mitä teemme. Asukkaista huokoi ilo ja innokkuus osallistua. Aluksi muutamat asukkaat eivät halunneet ottaa palloa kiinni eikä heittää sitä, oli mukava huomata kuinka loppuajasta saimme heidätkin mukaan ja näimme isoja onnistumisen tunteita. Tuokion jälkeen yritimme saada palautetta, asukkaat näyttivät meille peukkuja ja oisivat varmasti jaksaneet pelata pallojen kanssa koko päivän. Ihana huomata, kuinka näi pienet asiat saavat asukkaat todella iloisiksi, koska olemme huomanneet että vakituisilla työntekijöillä ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa esim pelailla asukkaiden kanssa. Myös seuraavana päivänä eräs työntekijä kertoi meille, kuinka asukkaat olivat ja puhuvat edelleen siitä, kun pelaisimme heidän kanssaan. Tämä oli todella mukava kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti