Sivut

tiistai 27. tammikuuta 2015

Sloveniaan lähtijöitä

Moikka! Meitä on kaksi Sloveniaan lähtijää Vaasan ammattiopistosta. Opiskelemme molemmat parturi-kampaajiksi ja olemme 3. vuoden opiskelijoita. Lähdemme maaliskuun 16. päivä. Tässä muutama sananen meistä:


Kiira

Olen Kiira Pöytälaakso, 22 vuotta. Olen kotoisin Nurmosta mutta asun tällä hetkellä poikaystävän ja kissan kanssa Vaasassa. Olen aikaisemmin kouluttautunut kosmetologiksi ja valmistuin keväällä 2012. Päätin sitten jatkaa vielä opintojani ja laajentaa osaamistani. Pääsin  suoraan parturi-kampaaja- puolelle syksyllä 2012. Vapaa-ajallani lenkkeilen, maalaan ja katselen elokuva ja dokumentteja. Olen pienestä pitäen matkustellut paljon muun perheen kanssa ja siinä on kielitaitoa karttunut. Olen kiinnostunut eri kulttuureista ja nämä ovatkin syitä miksi haluan lähteä vaihtoon. Minua kiinnostaa myös miten alani ammattilaiset työskentelevät ulkomailla.





Emilia 

Minä olen Emilia Leskinen 19 vuotta. Harrastan kuntosalilla käymistä ja minulla on myös kaksi koiraa, joiden kanssa vietän myös paljon aikaa vapaa-aikanani. Lähden vaihtoon ulkomaille sen takia koska olen aina pitänyt matkustelusta ja minua on myös aina kiinnostanut uudet kulttuurit.Haluan myös nähdä tulevan ammattini vuoksi miten ulkomailla toimitaan. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti