Sivut

torstai 5. maaliskuuta 2015

Loppusuoralla / Veera ja Maija

Harjoittelua on jäljellä enää viikko ja kotiinpaluu♥ lähestyy!. Töistä ei ole mitään uutta kerrottavaa, sillä olemme edelleen pitäneet vesi- ja aamujumppia sekä olleet sairaanhoitajan apuna koneellisissa hoidoissa. Nyt olemme olleet myös hoitajan apuna parafiini- ja porekylpyhoidoissa. Spa:ssa on ollut näinä viikkoina todella hiljaista, asiakkaita ei ole juurikaan ollut. Päivät ovat menneet lähinnä istuessa, jumppia suunniteltaessa ja välillä ''hoitokoneita'' päälle laittaessa. Olemme kyllä kyselleet ahkerasti, jos olisi edes jotakin pientä näpräämistä, mutta ei ole.

Aamujumppa meillä sujuu jo melko luontevasti, mutta vesijumpassa on vielä paljon kehittämistä. Toisella kertaa vesijumppa on liian lyhyt ja toisella liian pitkä. Toisaalta verrattaessa ensimmäiseen jumppaan minkä pidimme, on kehitystä tapahtunut huomattavasti. Olemme kysyneet hotellin asiakkailta mielipiteitä jumpistamme, ja monenlaista palautetta onkin tullut. Joidenkin mielestä turhankin kevyttä ja yksinkertaista, ja joidenkin mielestä sopivan raskasta ja monipuolisia liikkeitä. Toki onhan ikähaitari 30-80v.

Suomesta on tullut kavereita ja perhettä vierailemaan luonamme, joka onkin jouduttanut arkeamme mukavasti. Olemme käyneet shoppailemassa (ja rahaa on palanut), vanhassa kaupungissa ja eläintarhassa. Tallinnan loomaaiassa oli monenmoisia eläimiä, jääkarhuista norsuihin. Näin talvisaikaan liput maksoivat opiskelijalta vain kaksi euroa!


Kääpiömarmosetti eläintarhassa :)


Spa on todella kauniisti, aistikkaasti ja viihtyisästi sisustettu. Sama värimaailma toistuu useimmissa tiloissa. Kauneuskeskuksen vieressä on rauhoittava rentoutumistila, josta kuvia alla.

rentoutumistila.
Rentoutumistila.

Kauneuskeskuksen odotustila.

Allasosastolla näkyy kulumisen merkkejä, onhan Spa tosin jo yli 10 vuotta vanha.


Terveisin Veera Vuorenmaa ja Maija Valli
Viimsi SPA Tallinn


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti