sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Toinen viikko Maltalla

Mihin tämä aika oikein kuluu? Toinen viikko jo! Apua, puoliväli jo... Ollaan nähty ja koettu vaikka mitä. <3 Mutta nyt ensiksi työpaikasta. Olen ollut viikon hoitajan kanssa (Janika) ja Milla keittiöllä/ruokasalissa. Hoitajilla on kauhean kiire joka suuntaan, kun jakavat kaikille kuudellekymmenelleviidelle asukkaalle lääkkeet ja hoitavat haavanhoidon yms. Tällä viikolla on joinakin päivinä 2 hoitajaa päivävuorossa, mutta sitten kun on 1 hoitaja, niin saa mennä joka suuntaan.. Päivät ovat olleet kyllä aika samanlaisia päivästä toiseen, mutta kyllä sitä uuttakin on oppinut. :) Hoitajan kanssa olen vaihtanut siteitä haavoihin. Toiset ovat todella ikävän näköisiä, toiset taas paremman näkösiä. Talossa ei ole insuliinikynää, vaan pistetään ruiskulla. Outoa, mutta niin yksi hoitajakin sanoi samaa, kun hän on Puolasta kotoisin. Kansainvälisyys näkyy työpaikalla siten, että suurin osa työntekijöistä on muualta maailmaa tullut töihin Maltalle. On ollut tosi ihanaa, että olen saanut itsekseni vaihtaa siteitä haavoihin ja kuinka on kiva kuulla hoitajien kehuvan. :) Kehut piristävät kiireisiä päiviä. Milla on auttanut keittiössä tiskien tiskaamisessa ja erilaisissa järjestelyissä, myös puristanut asukkaille tuoreita appelsiineja, jotka osa ovat talon pihasta poimittuja! Kämppiksemme ei ole vielä paljon voinut vaikuttaa ruokavalioon, kun hän on avustanut kokkia keittiöllä, mutta myös on toimistossa suunnitellut uutta ruokalistaa. Saa nähä mitä pomo on asiasta mieltä. Salaattia asukkaat eivät kumminkaan syö. Kuulemma vanhuksille ei maistu tummempi leipä, vaalea leipä ja voi ovat joka päiväinen aamupala, ei muuta. Pienelle osalle Weetabixia ja maitoa/maitoteetä sekaan. Ollaan huomattu, että kun olemme saaneet lisätä sokeria kahviin/teehen niin asukkaista jotkut ovat kehunneet sitä hyväksi! Pastaa syödään aika usein. Maltalaisten ruokatottumukset ovat aivan erilaiset kuin Suomessa. Perjantaina oli kyllä mun ja Millan tosi herkkua, raviolia! Oi nami nami, tykättiin siitä aivan älyttömästi. <3 Se on pastaa, missä on juustoa, lihaa tai kasviksia sisällä. Ollaan aamupalalla ja lounas aikoihin autettu paljon syöttämisessä, moni sitä tarvitsee. Osa kyllä pystyisi itse syömään ja juomaan kahvinsa erikoismukien sun muitten ruokavälineitten avulla. Ilo asia kuntouttavasta työotteesta, kuntoutamme kahta asukasta, jotka istuvat pyörätuolilla niin kävelemme yhdessä heidän kanssa rollaattorin tapaisella apuvälineellä. Joka päivä ovat kävelleet entistä paremmin, se on hienoa nähdä kuinka kovasti he haluavat kävelemään. Meidän mielestä on tosi ihanaa, että asukkaat, jotka puhuvat englantia niin he kääntävät meille, mitä toiset asukkaat haluavat kertoa meille, kun emme maltaa ymmärrä ollenkaan.. Seuraava viikko on Millan vuoro olla hoitajan kans ja mä oon sit keittiöllä/ruokasalilla. :)  Kuvia työpaikasta!








Nyt vähän muusta kuin työstämme. :) Ollaan oltu vähän missä ja jopa kiersimme koko saaren kolmessa tunnissa! Sliemassa ja siellä, missä turisteja liikkuu niin löytyy roskiksia ihme kyllä ja se on hieno asia. Ostoskeskuksessa oli pieni lajittelupiste mihin lajitella muovit, paperit yms. Sää on ollut lämmin, mutta 3 päivää putkeen on satanut ja salamoinut, pamahdellu kovaa. Nyt se alkaa onneksi jo hellittää, että saa edes pyykit ulos kuivuamaan! Täällä sisällä vaatteet ei kuivua mitenkään ja huoneessamme home pilkistää kovasti. Olemme jaanneet kulttuuriamme belgialaisten, italialaisten, hollantilaisten ja itävaltalaisten kanssa, :) Alkoholikulttuurimme poikkeaa eniten verrattuna näihin muiden maiden kulttuuriin sekä ruuan hinnassa on iso ero. Olemme nauttineet olostamme kovasti ja olemme enistä rikkaampia kokemuksen suhteen. Täällä liikenne on todella hurjaa.. Ajavat vähä miten huvittaa, eikä suojateitä oikein ole. Moneskohan kerta meinataan ''jäädä auton alle''. Pyydettiin jopa taksikuskia ajamaan hiljempaa, kun kuski kaahaili todella kovaa. Täällä ajetaan ''väärällä'' puolella, joten on ollut kyllä outoa. :D Todella harva päästää tien yli, mutta moni on tosi itsepäisiä, ''mun on päästävä eka'' meiningillä..  Pian alkaa se toiseksi viimeinen viikko ja kerromme jälleen ensi sunnuntaina viikon tapahtumat! Suosittelemme Maltaa lomakohteeksi erinomaisesti, tekemistä riittää joka lähtöön. :) Tässä pientä sanastoa maltan kielellä ja kuvia.

How much - Kemm hi
Good - Tajjeb
Bad - Hazin
What do you want - Xi trid
See you - Narak
How are you - Kif inti
Good nigth - Il-lejl t-tajjeb
Good morning - G
ħodwa t-tajba/bonjour <- Käytämme tuota.



Janika & Milla, Vao
Malta, Saura Home


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti