maanantai 27. huhtikuuta 2015

Terveiset Tallinnasta

Täällä tosiaan kirjoittelee kaksi toisen vuoden lähihoitajaopiskelijaa Essi ja Minttu Kokkolasta (tai tällä hetkellä Essi vaan, koska Minttu on jo töissä). Meidän kohdemaana toimii Viro, ja kaupunkina Tallinna, niin kuin tarkkasilmäiset pystyi otsikosta lukemaan. Saavuttiin tänne lauantaina (25.4), ja itse matka meni meillä yllättävän hyvin, koska minä en ole koskaan ollut ennen ulkomailla, ja Mintulla siitä oli aikaa jo vuosia. Lähdettiin aamulla junalla Kokkolasta isolle kirkolle, ja ajeltiin ratikalla länsiterminaaliin, joka oli huisin jännää. Sieltä sitten laivan kyytiin ja Tallinnaan. Tallinnassa hypättiin taksiin, ja mentiin hostelliin. Ensimmäinen yö jäi vähän lyhyeksi, koska meillä molemmilla oli ärsyttäviä naapureita, jotka mekasti isoon ääneen. Sunnuntaina ostettiin julkisiin kuukausikortit ja ajeltiin niillä. Minun työpaikkani ohjaaja tuli neuvomaan meitä ja näytti, miten päästään busseilla kummankin työpaikalle. Mentiin jopa hänen johdollaan illalla katsomaan jotain virolaista reggae-yhtyettä! 
Musta ei edes tunnu, että oisin jossain eri maassa. Kaikki täällä on jotenkin niin samanlaista kuin Suomessa. Oli hassua puhua kaupassa englantia, kun tuntuu olevansa jossain Helsingissä. Mutta tykkään Tallinnasta tosi paljon jo nyt, täällä on jotenkin tosi kaunista. Rakastan kaikkia vanhoja rakennuksia, odotan innolla että päästään käymään kirkoissa ja vanhassa kaupungissa!
Nyt kuitenkin alan valmistautua ensimmäiseen työpäivään, kuulumisiin!
Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti