Sivut

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Viimeinen viikko Maltalla sekä perillä Suomessa

Nyt se aika sitten koitti, takaisin kotiin. Ollaan nautittu olostamme Maltalla todella paljon! Turvallisesti olemme saapuneet noin kello kaksi yöllä Suomeen. Lennot ovat sujuneet moitteettomasti ja pysyneet aikataulussa. Meillä on nyt jo ikävä Maltaa! :( Ei kaduttanut yhtään lähteä työharjotteluun ulkomaille paitsi ensimmäisen viikon aikana haluttiin kotiin kovasti, mutta nyt sitä ollaan eri mieltä. Neljä viikkoa meni nopeasti, mutta eiköhän tämä tästä. Maltalle joka tapauksessa ollaan menossa ihan varmasti uudelleen! :)

Nyt siis viimeisestä viikostamme. Tehtiin meidän aktiviteettikin ja kyllä vain vanhukset tykkäsivät kovasti ja se piristä heidän sekä meidän mieltä. Työpäivämme ovat muuten ollut samaa, kuten aikaisemminkin, hoitajan perässä juoksentelua, haavojenhoitoa, kuntoutusta asukkaiden kanssa, syöttämistä, tiskaamista, aamupalanlaittoa, teen/kahvin jakelua ja appelsiinien puristamista. Olemme saaneet hirveesti kehuja ja kehuja siitä, kuinka hyvin meidät on koulutettu! :) Toimme työpaikalle Fazerin punaista suklaata ja ei mennyt kauan, kun levy loppui... Tykkäsivät kuuleman paljon! Ehdimme maistaa maltalaisia kansallisruokia, kuten jänispataa. Olemme kiitollisia tästä matkasta ja paluu arkeen tuntuu oudolta. Maltalla mikään ei stressannut! :) Tässä tämä työharjottelu oli ja uskomattomia kokemuksia saatu. Käytiin Mdinassa ja Blue Lagoonissa, uskomattomia maisemia ja hullut mentiin uimaan! Pikkaisen oli kylmää vettä ja suolasta, mutta siihen tottui ja ne meduusat oli aika ällöttäviä. Kiitos ja kumarrus!




Janika & Milla, VAO
Saura Home, Malta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti