Sivut

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tällä viikolla sää ei suosinut meitä, koko viikon satoi vettä ja taivas oli pilvien peitossa, emme nähneet aurinkoa kertaakaan. Töiden jälkeen teimme pääasiassa koulutehtäviä ja pidimme yhteyttä kotiin. Maanantaina saimme hostellilta pyörät lainaan, poljimme ympäri Bilbaon vilkkaita katuja ihaillen maisemia. Pyöräily täällä tuntui aika vaaralliselta, sillä reitillämme ei ollut pyöräteitä, vaan täytyi joko ajaa autojen tai ihmisten keskellä. Tietkään eivät aina ole ihan parhaimmassa kunnossa.. Kotimatkalla haimme mäkkäristä ruokaa ja herkuttelimme hostellilla. Keskiviikkona kävimme shoppailemassa, ostimme paljon kaikkea kivaa itsellemme ja tuliaisia kotiin vietäväksi! Olemme ostelleet eräästä ihanasta vaatekaupasta niin paljon vaatteita, että saimme jo alennusta. Perjantaina meillä oli vapaapäivä ja käytimme sen koulutehtävien viimeistelyyn, menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme ihana pitkät yöunet. Lauantaina hyppäsimme metroon ja yritimme suunnistaa uimahallille, pienen etsimisen jälkeen löysimmekin perille. Uimahalli oli suuressa rakennuksessa, jossa oli myös elokuvateatteri, ravintoloita, kauppoja ja baareja. Uimme lämpimässä vedessä ja ihailimme maisemia, sillä uimahalli oli kattokerroksessa. Uinnin jälkeen menimme käymään kattobaarissa, josta maisemat olivat vielä paremmat. Ostimme popcorneja matkaevääksi, sillä uiminen oli rankkaa. Olimme niin väsyneitä, että menimme aikaisin nukkumaan, viideltä aamuyöstä heräsimme käytävältä kuuluvaan kamalaan meteliin, onneksi iloinen polttariporukka hiljeni ja saimme jatkaa vielä unia.
Ensin hepat harjattiin...

sitten kuntoutuja nostettiin selkään...
ja aloitettiin terapia.

Harjoitusten jälkeen hevonen palkittiin porkkanoilla! :)

Virtuaaliurheilua :)


Työviikko meni nopeasti, sillä meillä oli vain neljä työpäivää. Maanantaina suunnittelimme viikon ruokalistan asiakkaiden kanssa. Tiistaina meillä oli tavanomainen askartelupäivä ja suunnittelimme millaisen sarjakuvan asiakkaat tekevät omasta elämästään. Keskiviikkona lähdimme kuuden asiakkaan kanssa valokuvanäyttelyyn. Kuvat olivat Euroopan luonnosta, suomestakin oli muutama kuva! Kuvat olivat todella hienoja ja kaikki asiakkaat nauttivat niiden katselemisesta. Pohdimme millaisia ääniä eri kuvien taustalla voisi kuulua. Näyttelyn jälkeen palasimme takaisin päiväkeskukselle kertomaan ystäville mitä kaikkea olimme nähneet. Torstaina meillä oli tietotekniikkapäivä, tietotekniikkapäivät ovat asiakkaiden lemppareita, mutta minusta ne ovat pitkästyttäviä, sillä minulla ei ole silloin mitään tekemistä.
-Sarita-

Maanantaina pääsin seuraamaan ratsastusterapiaa. Lähdimme työkaverini, 2 asiakkaan ja fysioterapeutin kanssa tallille. Siellä asiakkaat saivat ensin harjata hevosta, jonka jälkeen pääsivät hevosen selkään. Tallilla eräs nainen talutti hevosta, ja asiakkaamme saivat tehdä erilaisia harjoituksia hevosen selässä.  Tiistai ja keskiviikko menivät suhteellisen normaaliin tahtiin. Autoin asiakkaita laitteiden käytössä ja pelasin heidän kanssaan. Torstaina pääsin iltapäivästä seuraamaan uintiterapiaa. Fysioterapeutti meni veteen asiakkaan kanssa ja teki erilaisia jumppaliikkeitä. Tästä se viikonloppu sitten alkoikin!

-Elisabeth-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti