Sivut

maanantai 24. marraskuuta 2014

Viimeiset viikot Kyproksella

Hello! 
Viikko kului taas tosi nopeasti ja nyt onkin enää kaksi viikkoa jäljellä. Eveliina oli taas Boarding Housessa ja Sofi oli Housessa. Boarding Housessa ei kovin paljon uutta tapahtunut, haavanhoitoon sai osallistua ja verensokerin mittaus ja insuliinin pistäminen olivat uusimmat asiat täällä. Insuliini pistetään täälä hieman erilailla kun Suomessa ja se yllätti. Uutta oppia tuli myös asiakkaan siirtotilanteisiin, eli paikan fysioterapeutti opetti paljon uusia liikkeitä, mitä Suomessa ei olla koskaan nähty.
Housessa joka päivä lähdetään aina johonkin reissuun, tällä viikolla oltiin mm. taidekaupassa, savipajassa ja ratsastusterapiassa. Savipajassa sai osallistua tekemällä itsekin mukin samalla kun auttoi asukkaita tekemään omia taideteoksiaan. Paikka oli luonnon keskellä ja siellä oli paljon kissoja, mistä asukkaat myös pitivät. Ratsastusterapiaan pääsi muutama asukas, missä he kävivät pienellä lenkillä luonnon keskellä ja siinä välissä saimme hoitajien kanssa silitellä muita hevosia.
Viikonloppuna kävimme Old Townissa, missä törmäsimme ihmisiin, keihin tutustuttiin jo aiemmin, kenestä on tullut jo tosi hyviä ystäviä. Tutustuimme myös moniin uusiin ihmisiin, kenet toivottavasti tapaamme vielä.
Tulevalla viikolla vaihdamme paikkoja, eli Sofi menee Boarging Houseen ja Eveliina Houseen. Paikan vaihtaminen on aina vähän jännittävää, mutta luulen, että pian taas pääsemme hyvin mukaan!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja palaillaan taas ensi viikolla! :)

<3: Sofi ja Eveliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti