keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Perillä!

Lauantaina 26.4 saavuimme Tukholman Arlandaan. Edellisenä iltana vielä etsimme asuntoa, mutta koska emme löytäneet, varasimme hotellihuoneen kahdeksi yöksi.  Maanantaina sitten tapasimme opettajan, ja hänen avullaan saimme harjoittelun ajaksi hotellihuoneen. Aluksi meillä oli hiukan ongelmia pankkikorttiemme kanssa, mutta onneksi asia selvisi.

Lauantaista tiistaihin olemme saaneet tutustua Västeråsin kaupunkiin kävellen sekä bussilla. Västerås on kyllä todella hieno kaupunki! Laitamme kuvia kunhan saadaan kuvia koneelle. :)
Harjoittelun teemme Mälarhemissä, jossa asuu suomalaisia vanhuksia. Alunperin harjoittelumme oli tarkoitus alkaa maanantaina,  mutta siellä oli koulutuksia niin aloitimme tänään keskiviikkona. Tänään meille esiteltiin tilat ja vähän päiväjärjestystä yms, ja huomenna päästään sitten kunnon töihin kello 7 alkaen! :D Mälarhemin tilat ovat vasta 4 vuotta vanhat, ja täytyy sanoa että todella hyvät tilat onkin!

Tähän asti ollaankin saatu kierellä ja kaarrella ympäri västeråsia, sekä nukkua ja ottaa rennosti! Shoppailumahollisuudet täällä ovat mahtavat. Ikeakin on jo keretty kiertää kahesti, kuten myös kirpputoreilla on käyty. Muuta näkemistä kuitenkin riittää vielä yllin kyllin, ja luulemme, että aikakaan ei riitä näkemään kaikkea! Kommelluksia, sekä muita hauskoja ja vähemmän hauskoja sekoiluja on kerennyt sattua jo monia mutta kaikesta on selvitty ainakin tähän asti. Hyvää vappua kaikille!

Tiina ja Katriina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti