Hola!
Mun nimi on Kreeta oon 21.v lähihoitaja opiskelija Vaasan
ammatiopistosta.
Saavuin neljän samassa koulussa opiskelevan tyttösen kanssa
Espanjan Gijoniin 20.4.
Ensimmäisenä päivänä meitä vietiin kiertelemään Gijonin
keskustaan, maisemat rannassa ovat älyttömän ihanat, Gijon on erittäin
romanttinen kaupunki.
Ensimmäinen viikko meni hujauksessa tuli paljon uusia
asioita kerralla ja totuttelemista oli perheeseen missä asun, sekä
työssäoppimispaikkaan.
Maanantaina menimme koululle tutustumaan KV- koordinaattori Mariano esitteli meille koulun tilat saimme nähdä
luokkia ja opetusta, koulun tilat oli mielestäni aika kolkot eikä niin kodikkaat.
Tiistaina kävimme työpaikalla tutustumassa ja heti
keskiviikkona aloitimme työt.
Olen työssäoppimassa Veeran kanssa
vanhusten hoivakodissa nimeltä Recidencia de pensionistas de la seguridad
social. Ihmiset työpaikalla ovat ihania ja meidät otettiin iloisesti vastaan.
Kommunikointi työkavereiden ja asukkaiden kanssa on ajoittain tosi hankalaa koska kukaan
ei puhu englantia, mutta hyvä puolihan siinä on se että me opimme espanjaa.
Ensimmäisenä päivänä huomasi heti
miten hoivatyö eroaa aika paljonkin Suomesta. Järkytyksenä tuli esimerkiksi se
että he eivät vaihda hanskoja eri asukkaiden pesujen välissä. Normaali päivämme
töissä alkaa aamupesuilla ja monet asukkaat pestään sänkyihin. Pesujen jälkeen
on aamupala jolloin avustamme asukkaita
lääkkeiden otossa ja syötämme, tämän jälkeen meillä on noin 45min ruokapaussi.
Ruokapaussin jälkeen viemme asukkaiden huoneisiin puhtaat pyykit ja petaamme sängyt
tämän jälkeen on ruokailu jonka jälkeen lähdemmekin jo kotiin.
Seuraavana viikkona olikin vain kolme
työpäivää ja pääsimme viettämään vappua! Käytiin tuona viikonloppuna Oviedossa
shoppailemassa jonne on noin 30min junamatka.
Sää täällä on todella vaihteleva
aurinko saattaa paistaa täydeltä taivaalta ja jo tunnin päästä voi sataa kaatamalla.
VIIKKO 3
Kolmantena työviikkona pääsimme kiertämään fysioterapeutin kanssa harjoittelimme mm. ensiapu sidontoja
nyrjähdyksiin, potilasnostoja sekä pääsimme näkemään dryneedlingiä mikä
muistuttaa kovasti akupunktiota. Viikko oli erittäin mielenkiintoinen ja
opettavainen, onneksemme fysioterapeutti puhui erittäin hyvää englantia.
Bingon pelaamisessa käytettiin hyödyksi pullojen korkkeja.
Keskiviikkona kävimme tyttöjen
kanssa rannassa sijaitsevassa kylpylässä rentoutumassa.
Vesi oli todella suolaista mutta pääsimme vihdoin nauttimaan vähän auringosta ja altaassa lillumisesta.
Perjantaina jäimme työpäivän päätteeksi
vielä töihin, työkaverit olivat tehneet meille tyypillisiä Espanjalaisia ruokia
ja söimme yhdessä, ruoka oli älyttömän hyvää. Sen on kyllä huomannut että ei se paljoa haittaa vaikka kommunikointi ei sujuisikaan niin hyvin kyllä sitä aina jollakin tavalla tulee
ymmärretyksi, tärkeintä on vain olla positiivinen vaikka ei joka sanaa
ymmärtäisikään. Paras kommunikoinninväline koko reissulla on ehdottomasti ollut hymy.
-Kreeta Koistinen Espanja, Gijon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti