Espanjan Gijonissa sijaitsevassa päiväkodissa El Bibiossa toiminta ja lasten kasvatus perustuu aina jonkinlaiseen teemaan, jonka ympärillä lapset, hoitajat ja vanhemmat työskentelevät.
Kaksi vuotiaiden ryhmässä opeteltiin yhdessä lasten kanssa miten kasvit kasvavat. Ohjaajat olivat keränneet kierrätettäviä muovisia vesipulloja ja leikanneet niistä pohjan talteen, tehnyt pohjalle reikiä ja laittaneet valmiiksi värikkäät kahvat.
Tämän jälkeen lapset saivat nähdä erilaisia kasvin siemeniä, pieniä ja suuria, joita tarkasteltiin myös suurennuslasin avulla. Hoitajat kertoivat miten siemenistä kasvaa eläviä kasveja, vihanneksia tai kukkia sekä mitä välineitä istutukseen tarvitaan. Seuraavaksi lapset saivat valita mitä siemeniä istuttaisivat.
Valinnan jälkeen lapset saivat tyhjän muovipullon pohjan, johon laittoi kaksi-kolme kauhallista multaa, tämän jälkeen tiputettiin siemenet ja peiteltiin multaan. Lopuksi kaadettiin vettä siementen päälle ja viime silaukseksi valmiit istutukset laitettiin auringonpaisteeseen odottamaan kasvua.
Tavoitteena oli saada lapset ymmärtämään miten kasvit kasvavat luonossa ja mitä hyvää kasvavista kasveista seuraa. Lapset saivat uutta tietoa ja taitoa, jota voi käyttää tulevaisuudessa. Valmiit kasvit lapset saivat viedä kotiin ja istuttaa uudestaan isompaan kukkapenkkiin.
Yhteenveto:
1 .Kohderyhmä ja ryhmäkoko:
Soveltuu kaiken ikäisille lapsille, ryhmäkokona 3-6 kerrallaan.
2. Tavoitteet:
Tuokion onnistuminen sekä osallistujat saavat tietoa ja taitoa sekä valmiin tuotoksen kotiin vietäväksi.
3. Valmistelut/resurssit:
Oikeat tarvikkeet: pöytätason suojaliina, multaa, vettä, siemenet, istutus purkit kierrätysmateriaaleista. Ohjaajat voivat tehdä istutuspurkit valmiiksi yhdessä lasten kanssa aikaisemmin.
Ympäristön olisi hyvä olla rauhallinen, jotta lapet keskittyvät paremmin ja toimintatuokio onnistuisi. Aikaa tulisi varata 30min-1h.
4. Toimintatuokion kulku:
Kerrotaan mitä tehdään, mistä on kyse ja mitkä ovat istutuksen vaiheet. Seuraavaksi itse istutuksen toteutus. Lopuksi jälkityöt eli siivous ja lasten kanssa keskustelu asiasta. Valmiiden töiden esittely esim. vanhemmille.
Tuokio oli mukava toteuttaa, sillä lapset olivat aidosti kiinnostuneita ja keskittyivät tehtävään.
Kiinnostava, helppo toteuttaa, nopea ja erittäin hyödyllinen Green care toimintatuokio kaiken ikäisille lapsille. Toimintatuokio saa kaikki mukaan ja jota voi jatkaa vaikka kotona vanhempien kanssa.
- Sini S. Espanja, Gijon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti