Kävimme viime sunnuntaina Susannan kanssa ajelemassa rannikolla ja kukkuloilla. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita, ilma oli hyvä ja aurinko paistoi koko päivän. Susannalla oli meille eväitä ja söimme perinteisen espanjalisen piknikin. Meillä oli kanaa, paistettua kesäkurpitsaa, perunapiirakkaa ja mansikoita! Paljon muuta emme olekaan tehneet, sillä tämäkin viikko meni sairastellessa
Työviikko meni todella nopeaa, sillä asiakkailla oli paljon ohjelmaa. Osa kävi Guggenheimin museossa ja toiset kävivät tervehtimässä sairastunutta ystäväänsä. Suunnittelimme myös asiakkaiden kanssa heidän kesäloma matkaansa. Olen tutustunut bliss-kieleen tällä viikolla. Bliss-kielessä kommunikoidaan symbolien avulla, symbolit voivat olla esittäviä tai sopimuksenvaraisia ja käsittääkseni bliss-kieli on kansainvälinen kieli, eli merkit ovat samat joka kielellä. Papunetin sivuilla kannattaa käydä tutustumassa bliss-kieleen.
Green Care työpaikallani on hyvin vähäistä. Työpaikka sijaitsee keskellä kaupunkia, talojen ja teiden välissä, joten ainakaan puhtaasta luonnosta ei asiakkaiden kanssa pääse nauttimaan. Päivän aikana aurinko paistaa rakennuksen eteen ja asiakkaat istuskelevat mielellään auringossa. Kesäisin asiakkaat istuttavat kukkia ruukkuihin ja he kuulemma pitävät siitä todella paljon. Mieleeni tulee monia muutoksia, jolla Green Care toimintaa saataisi lisää työpaikalleni, mutta työpaikkani on todellakin vain päiväkeskus asiakkaille ja aikaa lähteä pois kaupungista ei juurikaan ole. Asiakkaita voisi viedä pienissä ryhmissä merenrannalle, aaltojen äänet saattaisivat rauhoittaa asiakkaita. Meri on täällä niin kaunis, että uskoisin kaikkien nauttivan siitä! Myös vuorille tai metsään olisi mahtavaa mennä, mutta suurin osa asiakkaista on pyörätuolissa, joten sen järjestäminen voisi olla vaikeaa. Myös eläimiä voisi tuoda työpaikalle vierailulle, kuten kissoja ja kaneja. Asiakkaat pitävät eläinten katselemisesta, joten eläinten kanssa leikkiminen olisi varmasti mukavaa kaikille
–Sarita-
Green care… Minun työpaikkaani, päiväkeskukseen, kuuluu myös asumisyksikkö. Asuntolalla asuu pieni kultainen noutaja Uri. Asiakkaat ovat tosi innoissaan leikkimässä urin kanssa. He tarjoavat myös päiväreissuja asiakkailleen. Viime kesänä he olivat esimerkiksi käyneet rannalla. Itse olen kyllä päässyt asiakkaiden kanssa ulkoilemaan, mutta tosin kaupungissa. Töistäni käydään myös jonkunlaisessa hevosterapiassa. En ole vielä päässyt sitä näkemään mutta ehkä tässä vielä ehtii…
Viikko meni muuten ihan sujuvasti. Maanantain ja tiistain olinkin flunssassa kotona, ja kolme päiväinen työviikko ei tuntunut kovin pitkältä. Perjantaita kohti taas flunssan oireet yltyi. Saas nähdä jaksaako viikonloppuna nauttia kauniista ilmasta ollenkaan. Ainakin on saanut jonkunverran auringossa maata!
-Elisabeth-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti