sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Erste woche in Deutschland

Heippa, kuvassa ensimmäisen aamun tunnelmia. Olimme lähdössä paikalliseen ammattikouluun tutustumaan. Koulun tilat olivat ankeat; ei ollut sohvia eikä koulussa saanut ruokaa. Oli vain ruoka-auto, josta pystyi ostamaan pientä purtavaa. Kyllä tämän jälkeen osaa arvostaa oman koulun tiloja ja ilmaista sekä hyvin monipuolista ruokaa.

Tässä koulu ulkopuolelta. Tilassa on eri aloja.
Kuvassa olimme lähihoitajaopiskelijoiden kanssa. Olimme myös heidän oppitunnilla, keskustelimme Suomalaisen ja Saksalaisen koulujen eroista
Koulua käydään kahtena päivänä viikossa ja loput suoritetaan töissä, josta opiskelijat saavat palkkaa. Saksassa esim. sote suoritetaan käytännössä ja teoriaa juurikaan ole.

Terveydenhoitajan huone. Huone sisälsi ''hoitopyödän'' sekä hoitotarvikekaapin.
Tässä koulussa ei siis terveydenhoitajaa ole ollenkaan, vaan oppillaan tuntiessa olon kipeäksi opettaja vie oppilaan terveydenhoitajan huoneeseen, soittaa oppilaan vanhemmille ja pyytää hakemaan lapsen kotiin.





Kolusta löytyi kiipeilyseinähuone. Vinkvink tälläinen Suomeenkin;)


Saksalainen perinne; Martinsumzug 
Tiistai-iltana kordinaattorimme tuli hakemaan meidän klo 17.00 ja lähdimme kristiittyjen kirkkoon, sillä silloin oli Martinsumzug eli lyhtykiertue. Kirkko kesti about puoli tuntia ja sen jälkeen oli kiertue, jossa lapsilla oli lyhdyt (yleensä oma tekemät). Kiertuueessa soitti myös orkesteri kävelyn aikana.


Työviikko 1:

Susanna ja Nina

Kerkesimme olla vain tiistain töissä, kunnes sairastuimme molemmat. Tuli testattua myös Saksalaista terveydenhuoltoa, joka toimikin yllättävän hyvin. Aika saatiin nopeasti ja lääkäri oli niinkin mukava, että antoi käynnin ilmaiseksi. Vastaantolla oli myös ihana Lutz koira viihdyttämässä asiakkaita. Kuukauden ajan teemme vain aamuvuoroa(7.30-14.00), paitsi ensi viikonloppuna teemme iltavuoron (14-20). Työpaikka vaikuttaa viihtyisältä, mutta kielimuuri on suuri. Puitteet ovat hienot ja asiakkaat todella hyväkuntoisia Suomeen verrattuna. Yhden työpäivän aikana jo kerkesimme huomaamaan sen, ettei täällä opiskella niinkään paljon koulussa teoriaopintoja kuin meillä. Täällä ei niinkään huomioitu ergonomiaa eikä hygieniakaan ollut niin laadukasta kuin suomessa. Ilmapiiri oli todella rakastava, asukkaat sekä työntekijät halasivat ja nauroivat yhdessä, sekä heillä oli vapaa pääsy keittiöön jääkaapille jos vaikka pääsee nälkä yllättämään :). Tästä viikosta ei Ninan ja Susannan osalta paljon tietoa tullut koska työpäiviä oli huimat yksi kappaletta, mutta ensiviikolla kerromme enemmän kunhan pääsemme työrytmiin mukaan!

Sonja ja Janiina
Olimme töissä tiistaista perjantaihin. Vältyimme onneksi sairastumisilta. Työpäivämme alkoivat kahdeksalta aina aamupalan merkeissä, saimme syödä asukkaiden kanssa. Outoa oli, etteivät asukkaat koskaan juoneet maitoa tai mehua, vaan pelkästään kahvin ja vettä/kivennäisvettä. Muuten työpäivämme sujuivat hyvin, kielimuuria on mutta kaikesta olemme selvinneet. Harmittaa, ettemme pysty kommunikoimaan asukkaiden kanssa muuten kuin elekielellä. Asukkaat ovat todella sympaattisia ja hyvä kuntoisia. Eivät tarvitse apua juurikaan missään, paitsi esimerkiksi ohjaamaan vessakäynnille. Päivät olemme viettäneet asukkaiden kanssa mm. piirtäen ja pelejä pelaillen. Tämäkin välillä hieman vaikeaa, kun yhteistä kieltä ei ole. 

Kävimme keskiviikkona CJD Salzgitter vammaisten työpajalla (workshop). Työpajalla tehtiin mm. Volkswagenille osia, erilaisia pyykinpesu töitä, tekevät mm puulaatikoita ja kokoavat pahvilaatikoita. Työpajalla on tärkeää, että kaikille löytyy mieleisä työ. Työhön koulutetaan kaksi vuotta, ja sen jälkeen katsotaan mitä kyseinen henkilö pystyy tekemään. Palkkaa heille maksetaan 1,7e/h ylöspäin riippuen työn vaativuudesta. Kyseisestä paikasta jäi todella hyvä kuva, on hienoa että mahdollistetaan kaikille mahdollisuus tehdä töitä ja saada vähän rahaa. Vammaisia oli laidasta laitaan, lievästi vammaisia sekä myös todella vakavasti vammaisia, jotka mm tekivät vain pieniä juttuja käsillään. Paikassa oli paljon green carea kuten kasvien kasvattamista ja kierrätystä. 
 OIKEIN MIELEINEN KOKEMUS! 


Vapaa-ajalla olemme tutustuneet hieman Salzgitteriin sekä käyneet muissakin kaupungeissa kuten Wolfsburgissa ja Braunschweigissa. Olemme shoppaileet ja käyneet katsomassa paikallisia juttuja, esim heurekan tapasessa paikassa. 

Tänään sunnuntaina kävimme katsomassa hyvällä opastuksella enemmän Salzgitteriä. Ilma oli ankea, satoi ensimmäistä kertaa vettä viikon aikana. Tämän opastus kierroksen jälkeen menimme paikalliseen kahvilaan brunssille. Nam!! :)


Viikko tapultetu, kolme jälellä... 

-Susanna, Nina, Sonja ja Janiina Saimaan ammattiopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti